tiistai 31. joulukuuta 2013

Mitens sitä tuli Jouluna lahjusteltua...

Sainpas vihdoin aikaiseksi tehdä tämän joululahjapostauksen, nippa nappa ennen vuoden vaihtumista xD Paljoa en lahjoja kerennyt tekemään, omalle puolelle sukulaisista/tutuisa vaan, mutta mitenkäs muuten voisi käydä jos lahjat tehdään parin päivän aikana ( sisältäen kankaiden pesun ja leikelyn ) hieman ennen joulua :) Ens vuonna sitten ajoissa liikenteeseen..?
 Vanhemmalle pikkuveljelleni ja hänen avokilleen tein molemmille omat "karvahatut" SKn 11-12/2013 kaavalla. Päällinen molemmissa villamaista kangasta, vuorina tekoturkista sekä toisessa tikkikangas ja toisessa fleece.
 Beige fleeceä...
 Ja sovituskuvaa neitisemme avustuksella, eiköhän tuosta idea selviä :D
 Veljen avokin tytölle tein lahjaksi paidan/tunikan, kangas kierrätetty H&Mn maximekosta ( oli muuten ihan hirveetä ommeltavaa kun oli niiiiiiiiiiin lirua kangasta... että ihan kauttaaltaan ei saumat kauniita sisältä. ), varsinaista kaavaa ei ollut, vaan vapaasti leikelty. Ja kun tyttösen lempiväri on turkoosi, laitoin sen väriset resorit ja koristekukkasen rintaan.
 Lähikuvaa kukasta, on siis tuollainen silityskuva varustettuna paljeteilla ja helmillä.
Nuorempi pikkuveljeni taasen sai kaksi pipoa, mustassa päällinen merinovillaa ja vuori mustaa trikoota ( käännettävä tapaus tämä ), ruskea pipo taasen kaksinkertaista trikoota.
 Äitini sai joululahjaksi toivomansa pussukan papiljoteille ja lisäksi kolme kestorättiä. Ja kun aattona on hänen nimpparinsa oli toisessa paketissa sitten pipo varustettuna virkatuilla kukkasilla ja isolla napilla.
Äitini puolisko, Pappa, sai ostopaidan jonka neitimme ihan itse koristeli kangastusseilla. ( valitettavasti kuva huono... )
Isälleni ja hänen vaimolleen tein kaksi peflettiä, toinen puoli joustofroteeta ja toinen puoli muovitettua froteeta, ympärillä kantti. Lisäksi pakettiin pujahti myös virkattu kestorätti.
Ja heille joulukuun puolessavälissä tulleelle piskuiselle hauvalle puolestaan tein pakettiin takkisen suojaamaan sateelta/kylmältä ja helpottamaan näkyvyyttä :) Kaava SKsta, nyt vaan en muista oliko uusin vai edellinen...
 Ja tottahan toki yksi huonolaatuinen sovituskuvakin tähän postaukseen tarvitaan :D
 Neitisemme serkkutytöille neuloin Novitan Hile(?) langasta pipot tupsuilla.
 Mielestäni onnistuneet kun otan huomioon että neulon pipot aina ilman ohjeita, tämä siis usein johtaa siihen että tulos on, köh, mielenkiintoinen ;)
Eräälle tuttavapariskunnallemme tein pari kestorättiä ja heidän tytölleen kaksihiippaisen tonttulakin, vapaasti saksittu, toivottavasti vaan oli oikeen kokoinen :)
 Siipan pakettiin päätyi ja ostopaita jonka neitisemme koristeli sekä merinovillasta ( päällinen tähteä, vuori mustaa merino interlockia ) tehdyt pipon ja tuubihuivin.
 Neitisemme sai myöskin neulotun pipon ja lisäksi pöllöpuuvillasta vapaasti saksitun essun sekä pannulapun, nyt ei tarvi enään äidin monta kokoa liian isoa essua käyttää :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Oikein Hyvää Tulevaa Vuotta Kaikille :D

9 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! Ihana tuo karvahatun sovituskuva, suloinen tyttö! =)

    VastaaPoista
  2. Hyvää uuttavuotta sinne myös! Mä voisin tilata sulta tommoisen söpöisen haukkutakin meiän pikkupiskille kanssa, jos vain tilauksesta teet.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)
      Ja eiköhän sellanen takkinen teen Muruselle onnistu :)

      Poista
  3. Oi, nuo karvahatut on hienot! Ja paljon lahjoja olet kerennyt tekemään. Itsellä myös hilettä tulee tuubihuiveihin mutta on niin hidasta hommaa mulla ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sopii varmasti hyvin huiviin kun on vahvempaa lankaa ja pehmoista :)

      Poista
  4. Kaikki itsetehdyt lahjat ovat aivan todella ihania <3 On onni "omistaa" näin käsistään taitava tytär!

    VastaaPoista